Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

Siellä kaikki on suurempaa: ongelmia ja ratkaisuja Kööpenhaminassa

Kuva
Valo-Valmennusyhdistys  koordinoi jäsenyhdistyksistään koostuvaa kansainvälisen toiminnan yhteenliittymää eli konsortiota. Ensimmäisenä konsortion jäsenenä Eurooppaan lähtivät Porin Sininauhan Iida ja Anu. Porin Sininauhan Erasmus plus -matka suuntautui syksyiseen Kööpenhaminaan. Koneeseen noustiin suurin odotuksin, toiveissa oli poimia kotiin tuotavaksi ideoita haittoja vähentävästä työstä. Haittoja vähentävän työn kautta on mahdollista tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, ohjata ja tukea heitä pienin askelin kohti kuntoutumista, osaamisen hankkimista ja työelämää. Palvelut on the road Matka alkoi vaikuttavalla vierailulla Valbyn paloasemalla sosiolanssi -toimintaan tutustuen. Sosiolanssi perustettiin, kun ensivastetyössä vieraillut sosiaalityöntekijä huomasi omien asiakkaidensa hälyttävän apua hätänumerosta tilanteissa, joihin sosiaalityö pystyisi vastaamaan parhaiten. Havainnoista syntyi idea liikkuvasta sosiaalityöstä, joka olisi hälytettävissä paikalle yleisestä h