Käytännönläheistä osaamisen kehittämistä ja kansainvälistä yhteistyötä Espanjassa
Kävin keväällä 2023 Espanjassa kahden viikon job shadowing –matkalla. Pääsin tutustumaan paikallisiin organisaatioihin, jotka tukevat aikuisten oppimista ja toimivat myös kansainvälisesti. Matka on osa Valo-Valmennusyhdistyksen Erasmus+ akkreditoitua liikkuvuushanketta aikuiskoulutuksen alalla.
Pääsin tutustumaan CIC Batá –järjestöön Córdobassa. CIC Batá
tukee haavoittuvassa asemassa olevia nuoria ja aikuisia oman osaamisen
kehittämisessä sekä työllistymisessä. CIC Batá jatkaa työtä vailla olevien
henkilöiden tukemista erityisesti niissä kohdissa, joissa työllisyyspalvelun
tarjoama tuki jää liian kevyeksi. CIC Batá on toiminnan alkuaikoina, noin 20
vuotta sitten, toiminut kansainvälisesti erityisesti kehitysyhteistyön
merkeissä Väli-Amerikan maiden kanssa. Sittemmin toiminta on laajentunut
Espanjassa paikallisten nuorten ja aikuisten tukemiseen ja kaventunut
Väli-Amerikassa lähinnä poliittisten syiden takia.
Käynnissä olevia hankkeita on esim. harvaan asutulla
seudulla asuvien naisten tukeminen oman yrityksen perustamiseen. Ohjaukseen on
mahdollista osallistua, vaikka ei olisikaan olemassa olevaa liikeideaa.
Tavoitteena uusille pienyrityksille on vihreys ja digitaalisuus, esimerkkinä
voisi olla paikallisia luomujuustoja myyvä verkkokauppa. Toiminnan lähtökohtana
on mahdollisuuksien takaaminen myös syystä tai toisesta heikommassa asemassa
oleville naisille. Jos oman yrityksen perustaminen ei tunnu ajankohtaiselta, on
mahdollista myös osallistua erilaisille kursseille. CIC Batá järjestää
esimerkiksi 400 tunnin kursseja, jotka koostuvat puhtaanapito- ja hoitoalan
sisällöistä. CIC Batá on luonut vahvan verkoston paikallisten työnantajien
kanssa, mikä takaa kurssiin kuuluvan työharjoittelun toteuttamisen. Tästä toiminnasta löytyy paljon yhtymäpintaa Valo-Valmennusyhdistyksen toimintaan, kuten tiivis yhteistyö työnantajien kanssa sekä aikuisoppijoiden tukeminen osaamisen kehittämiseen käytännönläheisesti.
Menestyksekkään työnantajayhteistyön takana on vuoropuhelu
työnantajan tarpeista ja mahdollisuudesta kouluttaa osaavaa työvoimaa. Lisäksi
yhteistyö CIC Batá:n kanssa mahdollistaa sosiaalisen kestävän kehityksen
toteutumisen, sillä palkattavat henkilöt ovat syystä tai toisesta haastavassa
työmarkkina-asemassa. Yhteistyö ei maksa yritykselle mitään, päinvastoin
yrityksen on mahdollista saada palkkatuen kaltaista taloudellista tukea
palkatessaan tukea tarvitsevan henkilön.
- Keskeistä on tunnistaa ja kiteyttää oma osaaminen
- Kiteyttämällä syntyy avainsanoja
- Avainsanojen avulla on mahdollista muotoilla omasta osaamisesta lauseita, virkkeitä ja kappaleita hakemuskirjeeseen tai vaikkapa LinkedIniin. Lisäksi niiden avulla voidaan vastata kysymyksiin johdonmukaisesti myös työhaastattelussa, kuten "Miksi juuri sinut pitäisi valita tähän tehtävään?"
- Omaa osaamista kannattaa tunnistaa sekä työelämästä että vapaa-ajalta
- Osaamisen ja taitojen lisäksi on hyvä tunnistaa ne arvot, joiden takana seisoo
- Räätälöi CV haettavaa paikkaa ajatellen ja tuo siinä esiin kaikista keskeisin osaaminen juuri sitä paikkaa ajatellen
- Teknisestä näkäkulmasta Mario suosittelee sellaisen CV-version tekemistä, joka on helposti luettavissa myös puhelimen ruudulta
- Marion CV-kurssilla hyödynnetään Canva-sivustoa, mutta valmiita pohjia vältetään, jotta osallistujat oppivat myös graafisen suunnittelun taitoja
Granadassa tutustuin GrowthCoop
–organisaatiooon. Yhteyshenkilölläni, koordinaattori Javier Moralesilla on
vuosikymmenien kokemus kansainvälisestä hankeyhteistyöstä ja GrowthCoopin
erikoisalaan kuuluvatkin Erasmus+ -hankkeet.
GrowthCoopin työntekijät Socrates ja Javier sekä Jaana |
Kävimme läpi Javierin näkemyksiä hyvän hankkeen suunnittelusta, kumppanien valinnasta ja hankkeen toteuttamisesta. Kansainvälisissä kehittämishankkeissa, kuten missä hyvänsä yhteistyössä, kumppanien luotettavuus on avainasia. Luottamus rakentuu yhteisissä kohtaamisissa ja vahvistuu ajan saatossa – mitään oikotietä sen luomiseen ei ole. Javierin erityisosaaminen aikuiskoulutuksen alalla liittyy tulevaisuudessa tarvittaviin työelämätaitoihin, kuten luovuuteen, analyyttiseen päättelykykyyn, resilienssiin, uteliaisuuteen ja valmiuteen omaksua uusia asioita. Monet GrowthCoopin kansainvälisistä hankkeistakin liittyvät näihin teemoihin. On hienoa, että erilaiset ihmisryhmät ympäri Eurooppaa pääsevät vahvistamaan näitä taitoja kansainvälisen yhteistyön ja hankkeiden myötä.
Kommentit
Lähetä kommentti