Kohti voimavarojen vahvistamista På livet løs –ohjelmassa
På livet løs –ohjelma, joka suomeksi kääntyy ilmaisuksi ”Kaikki
peliin”, keskittyy osallistujien omiin voimavaroihin ja niiden vahvistamiseen. Lisäksi
tärkeää on itseluottamuksen kasvattaminen ja oman potentiaalin löytäminen. Ohjelma
on suunnattu erityisesti henkilöille, jotka ovat kärsineet masennuksesta,
ahdistuksesta tai pitkäkestoisesta stressistä.
Heti maanantaina pääsin tutustumaan käytäntöön. Aamu alkoi
yhteisellä aamupalalla, jonka lomassa oli luontevaa keskustella viikonlopun
kuulumisista ja tulevan viikon ohjelmasta. Keskustelua jatkettiin tanskalaisen
yhteiskunnan ajankohtaisista aiheista, sillä pohdimme oikeita vastauksia
tietovisaan.
Seuraavaksi paikalle saapui pianisti ja lauloimme muutaman
laulun tanskalaista folkehøjskole-perinnettä kunnioittaen. Ohjelmistoon oli
huomaavaisesti otettu mukaan suomenruotsalaisen Bengt Ahlforsin kaunis kappale
”Har du visor min vän”, joka laulettiin ruotsiksi.
Laulujen jälkeen vuorossa oli lyhyt mindfulness –tuokio. Olo
oli vain muutaman minuutin jälkeen keskittynyt ja rentoutunut. Tämän voisi
ottaa tavaksi mille hyvänsä työpaikalle.
Seuraavaksi esittelin ryhmälle itseni. Kerroin
Valo-Valmennusyhdistyksen työstä, PONNU-hankkeesta ja vierailuni
mahdollistaneesta Erasmus+ -ohjelmasta. Osallistujat esittäytyivät ja he kertoivat
vapaasti miksi osallistuvat toimintaan. Keskustelua käytiin sujuvasti
sekoittaen tanskaa, ruotsia ja englantia. Osallistujat kertoivat erilaisista
kehon ja mielen terveyteen liittyvistä haasteista, joiden takia he kokivat
tarvitsevansa tukea takaisin työelämään siirtymisessä. He myös kehuivat På
livet løs –ohjelmassa erityisesti sitä, että sinne he saavat tulla sellaisina
kuin ovat, toimia omien voimavarojen mukaan ja tulla kohdatuiksi
tasavertaisina. Myös vertaistuen suuri merkitys mainittiin.
Viikon aikana
osallistuin myös joogatunnille Tina Lindholdtin ohjauksessa. Tina korosti, että
tavoitteena on tehdä liikkeitä, jotka tuntuvat kehossa hyviltä ja
lempeiltä, ilman puristavaa suorittamista. Yksi På livet løs –ohjelman
lähtökohdista on, että kehon ja mielen yhteyden vahvistaminen tukee kokonaisvaltaista
hyvinvointia. Eräs osallistuja kertoikin minulle, että sairaus on tuntunut
kehossa ikävältä ja sen takia hän on pyrkinyt olemaan kuulematta kehon
tuntemuksia. Jetten ja Tinan ohjauksessa hän on havainnut, että terveyttä
tukevat mielen ja kehon yhteyden vahvistaminen sekä lempeä suhtautuminen kehoon
ja sen viesteihin.
Mitä sinä pelkäät? |
På livet løs –ohjelman osallistujien käytössä on myös upea
kuvataide- ja käsityötila, jossa ohjaajana työskentelee Kahri Bennekow. Eräs osallistuja
kuvasi kiinnostavalla tavalla, kuinka luova käsityö- ja kuvataidetoiminta sekä
kehon ja mielenhyvinvointia yhdistävä toiminta ovat edistäneet hänen
hyvinvointiaan: ”Here we work on problems without working on them.”
Kommentit
Lähetä kommentti