Kohdeorganisaatio Kursustrappen
Kohdeorganisaationi Kursustrappen toimii monipuolisesti
aikuiskoulutuksen kentällä. Koulutusta ja valmennusta tarjotaan kolmen
päälinjan mukaan: lyhytkursseja kenelle tahansa kiinnostuneelle, työllistymiseen
valmentavaa toimintaa työtä vailla oleville henkilöille ja aikuiskoulutuksen
pedagogisia opintoja opetus- ja ohjausalalla työskenteleville.
FVU-valmennus (lyhennetty sanoista Forberedende
Voksenundervisning) on yksi muoto Kurustrappenin työllistymisen tukemiseen tähtäävästä
toiminnasta. FVU:ssa vahvistetaan digitaitoja sekä tanskan kielen ja matematiikan
taitoja. Tämä valmennus on suunnattu henkilöille, joilla on tarvetta taitojen
vahvistamiseen esimerkiksi loppuun suorittamattoman peruskoulun takia.
På livet løs –ohjelman lähtökohta on hieman erilainen.
Ohjelman nimi rennosti suomennettuna merkitsee ilmausta ”kaikki peliin”. Erityisenä kohderyhmänä ovat työtä vailla
olevat henkilöt, jotka kärsivät masennuksesta, ahdistuksesta, kroonisesta
kivusta tai pitkään jatkuneesta stressistä. Ohjelmalla on kuntouttava ja
hyvinvointia vahvistava lähtökohta, ja sen on tarkoitus kuljettaa osallistujia
kohti omien voimavarojen vahvistamista ja pitkällä tähtäimellä kohti mielekästä
harjoittelu- tai työpaikkaa.
Viimeksi mainitun ohjelman loivat Jette Nielsen Borgstrøm ja
Tina Lindhold 12 vuotta sitten ja he toimivat edelleen vastuukouluttajina. Jettellä
ja Ninalla on huikea kokemus ja laaja tietämys mindfullnessista, joogasta ja
psykologiasta. Osallistujia on vuosien aikana ollut tuhatkunta. Pääsin viikon
aikana seuraamaan Jetten ja Tinan mielenkiintoista työtä, josta kerron
tarkemmin seuraavissa blogipostauksissa. Valitettavasti viikon aikana minut
yllätti flunssa, joten jäin paitsi FVU-valmennukseen osallistumisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti